torstai 28. kesäkuuta 2012

Manaatin tie surkeuksiin vie...

Tiedossa kiroilua jos olet alaikäinen tai herkkä ihminen, hyppää kiroiluden ohi :D

Voihan vittuperkelesaatanahelvettimulkkeperkele!!!! Noniin jo helpotti (ei kyllä oikeasti).

Soitin justiinsa sinne Varmalle joka on nyt kahteen kertaan evännyt kuntoutustuen elokuulle asti ja napsaissut aina vain yhden kuukauden siihen tukiaikaa. Tämän ne tekivät myös viimeksi kun tuon Verven (joku  kuntoutushuijausmikäliesysteemi) kanssa asioin toukokuun lopussa. Sain kuntoutustukea siis vain kesäkuun loppuun. Jotenkin Varmalla kait kuviteltiin, että heille riittää se alle kuukausi sitten tehdä tätä jatkopäätöstä kun eivät voineet suoraan pistää tukea elokuulle asti (tai ede heinäkuulle). Nyt sitten soitin Varmalle ja kyselin ovatko paperit saapuneet ja missä vaiheessa tuen prosessoiminen nyt on. Paperit ovat saapuneet, mutta niitä ei ole vielä otettu käsittelyyn. Sanoin sitten, että oletan nyt, että päätös tulee sitten 1. päivään mennessä kun he ovat itse sen näin ajoittaneet.  Eipä sanonut virkailija tähän oikein mitään kummoisempaa vaan kuunteli kiltisti valittamiseni tästä touhusta.

Jostain syystä myös minulle sattuu aina sellaiset ihmiset tuonne puhelimeen jotka jo vastatessaan kuulostavat siltä, että olisivat mielummin tulisuihkussa kun kyseisessä duunissa. Sain tietää, että paperit ovat tosiaan perillä, sekä lääkärinlausunto, että Verven oma sepustus. Mutta ei ole tietoa siitä koska asiakirjat otetaan käsittelyyn. Olisi varmaan pitänyt vielä sanoa, että minulle menee sairaalalasku perintään 02.07 jälkeen... On muuten hienoa tietää, että luottotiedot voivat olla vaarassa sen takia, ettei eläkkeen vuoksi ole ollut varaa maksaa. No minullahan ei nyt todellista vaaraa ole, koska voin pyytää toki miestä auttamaan sen verran. Mutta tuli vain mieleen, että kaikilla ei ole sitä miestä tai perhettä jolta pyytää apua...

Sitten sain soittoajan tälle päivälle myöskin psykiatrille koska haluan lopettaa Triptyl lääkkeen jonka takia koen lihonneeni viimeisen kahden vuoden aikana tasaisesti ja pikkuhiljaa. Nyt olisi tärkeää saada tuo paino ainakin pysymään tässä, ettei missään nimessä tulisi enää liikaa kiloja. Psykiatrikin sanoi, kerrottuani, että painan ainakin reilut 100 kiloa, että kyseessä ei tosiaan ole mikään pieni ylipaino, että on senkin takia hyvä tosiaan miettiä tätä lääkitystä. Ainoa huonopuoli tässä on toki se, että Triptyl auttaa sekä kipuihin, unensaantiin sekä masennukseen. Noh, päätimme lekurin kanssa, että aloitan Ketipinorin nimisen lääkityksen. Toivon, ettei siihen liity tätä painonnousua. Muistelisin kyllä jossain kuulleeni, että tämäkin lääke vaikuttaa painoon. Eikö pirulauta löytyisi masennus/uni/kipu lääkettä joka pudottaisi painoa??? Veisi ruokahalua pois!!! Sellaista tänne kiitos!!!
TUon Ketipinorinin avulla pitäisi saada nukuttua hyvin, mutta kipuiluun se ei vaikuta mitenkään. Masennukseenkin vasta kun sitä alkaa syödä kunnon suuria määriä. Lääkäri myös varoitti, että tuo kyseinen lääke saattaa myös nukuttaa liikaa. Täytyy sanoa miehelle, että sitten kertoo jos hänen mielestään nukun enemmän kuin normaalisti.
Manaatti

Olen sen verran pinnallinen ihminen, että toivon nyt vain jotta tuo paino tuosta alkaisi tippua, tai EDES pysyisi tässä missä nyt olen. Vielä tässä suht ihmiseltä näytetään, mutta parikymmentä kiloa lisää niin minua ei erota manaatista. Ja toki ihmisenä jolle kauneus, vaatteet jne. ovat aina olleet tärkeitä asioita (kauneus siis esim. vaatteita, kenkiä ja tyyliä ajatellen, ihmisenä kun en ole koskaan mikään suuren luokan kaunotar ollut) ja jotenkin olen onnistunut tämän painon nousun myötä kokonaan hävittämään sen osan itsestäni. Ennen nautin pukeutumisesta ja kuvien ottamisesta itsestäni. Nykyään minä olen vaihtunut nukkeihin. Käytän siis kaiken aikani nukkejeni koristamiseen ja kuvaamiseen. Itseäni kun en kameran eteen kehtaa viedä. Menee vielä linssi rikki :D
Mutta jokatapauksessa... Toivoin tosiaan, että tämä lääkkeen vaihto auttaa edes jotenkin tähän paino-asiaan ja tekee kuitenkin unesta vähän rauhallisempaa.
Saas nähdä miten akan käy!

EDIT: kävinpä stalkkaamassa tuota Ketipinorin lääkettä joka on muuten tarkoitettu skitsofreniaan sekä bipolaareilla manian hoitamiseen... Ja haittavaikutukinsa kivasti:

"Yleiset haittavaikutukset (harvemmalla kuin yhdellä 10:stä): veren valkosolumäärän väheneminen, nopea syke, suun kuivuminen, ummetus, ruuansulatushäiriöt, heikotus, käsien tai jalkojen turvotus, painonnousu, pyörtyminen, nenän tukkoisuus, alhainen verenpaine pystyasennossa, mistä voi aiheutua huimausta ja heikotusta, verensokeritason kohoaminen."

No miten en yllättynyt... Onko oikeasti mahdotonta löytää lääkettä joka EI lihottaisi...

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Ainon keskiaikalook XD

Jotenkin kummasti käy aina niin, että kun luulen saaneeni jotain valmiiksi, lisään siihen vielä kuitenkin jotain XD Tuleekohan näistä keskiaikamekoista koskaan täysin valmista :P
Täss kuitenkin Aino valmiiksi stailattuna. Ainoastaan helmet puuttuvat osasta helmaa. Ja sitten en enää tee tähän asuun mitään lisäyksiä :P



lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannuksen kunniaksi liikaa mietteitä.

Ai mitä? Onko se taas juhannuksen aika? Minä en näitä juhlapyhiä huomaa yleensä muutoin kuin silloin kun tajuaa, että kaupat on kaikki kiinni :D Eli samaa normi scheissea täällä kuin ennenkin. Harmittaa ihan viivana, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi soitettua Varmalla enkä kuntoutuspoliklinilalle. Varmalle siksi, että haluan varmistaa jotta rahat tulevat tililleni 1 pv. kun kerran ovat itselleen asettaneet tuon yhden kuukauden ajaksi jossa mukamas mielestään saavat päätöksen tehtyä. Pitäisi siis sinne soittaa sellainen vihainen puhelu ja olla valmis väittämään vastaan vittumaiselle päätöksentekijälle joka kohtelee ihmisiä kuin paskaa kengässään. Ja kuntoutuspoliklinikalle siksi, että lupasivat viimeisen B-todistuksen laittaa minulle kaksin kappalein jotta saan toisen Kelalle vammaistukea varten. Saa nyt nähdä miten senkin käy kun on nämä juhannukset ja kesät sun muut. Silloin yleensä sairaalat hiljenee melkein täysin ja vain aivan välttämättömät jutut saadaan tehtyä.

Enkä ole muuten syönyt masennuslääkkeitä tässä taas pariin viikkoon... Niinkin mukavasti asiat, että ei ole reseptiä eikä rahaa :D Onneksi ensi kuussa tulee molemmat. Mutta huomaan taas aivan selvästi, ettei ole tabuja tullut otettua. Ahdistus ja agressiivisuus nostavat taas päätään. Kaikki vituttaa, mies, koira ihan kaikki. Ja kaikki suututtaa myös. Joku ihan pieni täysin mitätön asia saa minut niin raivoisaksi, että tekisi mieli hajottaa koko kämppä. Onneksi pystyn hallitsemaan näitä tunteita paremmin nyt kun tiedän, että johtuvat masennuksesta. Eli hengitän syvään ja lasken kymmeneen ennenkuin avaan suutani tms. Etenkin koiralle yritän olla suuttumatta, joskus silloin pentuaikoina kun raukka sai aina välillä kokea sen ylitsepursuavan pahan oloni ja agressioni nahoissaan :( Onneksi osaan hillitä itseäni sen verran, että mitään oikeasti pahaa en ole koskaan tehnyt kenellekään. Huutamista kyllä, mutta se onneksi unohtuu nopeasti, etenkin koiralta. Ja nyt tämän pari vuotta mitä olen noita tabuja napsinut, ei koirakaan ole saanut osakseen muuta kuin sen lempeän rakastavan mamman joka tiedän olevani... Vaikka aina välillä päässä savuaakin (kun ei hullu syö lääkkeitään!!!). Ainakin tiedän, että pillerit toimii.

Sitä tullut kyllä mietittyä, että minulle on nyt tuon masennuksen tiimoilta se parisen vuotta lupailtu, että kyllä siitä eroon pääsen, että minulla on sellaisia voimavaroja ja olen juuri sellainen ihminen joka pääsee masennuksesta eroon jne. Jos näin on, niin  miten edelleen kahden vuoden jälkeen, kun jää pillerit popsimatta viikon verran, huomaan painuvani taas sinne mustiin aallokkoihin... Enkä ole päässyt edes lähelle sitä olotilaa joka minulla oli vielä vaikkapa viitisen vuotta sitten. Tosin silloin taisin purkaa pahaa oloani lähinnä ryyppäämiseen ja bilettämiseen...

Ketuttaa tämä painokin niin vietävästi. Olen yrittänyt itselleni selittää, ettei tämä jatkuva painonnousu johdu mistään lääkkeistä joita syön... Mutta se harha taitaa olla nyt ohi ja on pakko alkaa kysellä jotain muita pillereitä tuon Triptylin sijaan. Mahtava lääke ja toimii juuri niinkuin pitää eikä tule mitään sivuoireitakaan... Paitsi se, että lihon pikkuhiljaa koko ajan. Joten nyt on pakko päättää haluanko olla lihava jolla on vähemmän kipuja ja saa nukuttua, vaiko kenties ei niin lihava mutta kivulias ja uneton... Sen verran pinnallinen olen (surullista kyllä), että taidan valita kivut ja unettomuuden jos vain saisin edes osan tästä painosta pois, tai edes painon pysymään tässä eikä nousemaan enempää... Olen myös vahvasti sitä mieltä, että lihomiseni vaikuttaa myös masennukseeni, eli mitä enemmän lihon sitä onnettomampi olen henkisesti. Etenkin kun koko ajan tiedostan sen, että lihon vain lisää ja lisää ja lisää... Kunnes kenties havahdun 300 kiloisena sängystä siihen, etten enää pääse ylös... No uskon kyllä, että ystäväni kiikuttavat minut vaikka jonnekin läskileirille jos alkaa näyttää siltä, etten pääse läskieni takia enää liikkumaan :D

Mutta tällaista taas tänään...

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kroppa-animaatiohässäkkä. Kannattaa kokeilla!!!

Bongasin Hahattelijan blogista sellaisen hauskan kroppaanimaatiohässäkän jossa voi siis laittaa pituutensa, painonsa ja kropan muodon (päärynä, omena ja tiimalasi) jolloin saa sittebn kuvan siitä, miltä se oma kroppa näyttääkään. Olin aika yllättynyt. Ensinnäkin täytyy sanoa, etten tätä nykyä tiedä yhtään mitä painan joten laitoin painoksi 110kg, päärynä vartalo ja 165 cm, eli kunnon naisen mitat XD Sitten vain katsomaan jotta miltä sitä näyttää...



Siis mielestäni tämä neitokainen on aika kuumapakkaus kroppansa kanssa :D Jos minulla olis tällainen kroppa oikeasti, en edes kokisi niin suuria paineita laihduttamiseen. Ja rannallekin voisin hyvin mennä bikineissä hyppimään. Minulle tämä kroppa on enemmänkin se tavoite kuin tämän hetkinen tilanne :D Sitten tavoitteeni, joka on vaikka sellaiset 80kg

ihan jees, vaikken usko, että näyttäisin ikimaalimassa näin hoikalta 80 kiloisena. Minusta näyttää aika normaalipainoiselta :D

Ja olihan se pakko sitten leikkiä oikein kunnolla, eli laitettiin kaverin kanssa minulle painoksi 300 kg


Eipä tässä pahemmin ole hätää jos tuolta näyttäisin vielä melkein 200kg lihottuani XDXD Mutta huomaatte varmaan miksi tätä ei nyt voi kauhean vakavasti ottaa, varmaan senkin takia, ettei amerikkalaiset vain tukehdu pullaansa jos kuvat järkyttävät liikaa :D Mutta joka tapauksessa erittäin hauska juttu käykää ihmeessä kokeilemassa itsekin! Tulokseen tosin kannattaa suhtautua aikamoisella varauksella... Ei ehkä ole ihan totuudenmukainen :D Vartalonmuotoja on kolme erilaista, päärynä, omena ja tiimalasi. Omena ehkä kaikkein eniten oli sitä mitä voisi aidosti olla. Tosin takamus oli aikamoisen lättänä :D

http://api.modelmydiet.com/eywomen

Eli kokeilkaa ihmeessä, mutta älkää liian vakavasti ottako kuitenkaan, yksilöitä on tietysti aika vaikea saada näyttämään juuri omalta itseltään vain parin mitan kanssa. makakroitahan tuohon ei saa vaikka tahtoisi. Löytyisiköhän tällaista jostain, jonne voisi laittaa vartalon mittoja hieman enemmänkin... Se voisi olla mielenkiintoinen :P

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

LOL & Aino (otiskko joka ei oikeastaan kerro mitään :D)

Eilen olikin aikamoinen päivä. Koko aamupäivän oli "töissä" sieltä psykolle, sitten nopiasti postiin hakemaan uusin nuksu ja sitten äkkiä kamppiin tapaamaan Haihattelijaa :D sieltä tie veikin Maxim leffateatteriin (oli muuten ihanan pikkuinen ja tunnelmallinen) jossa oltiin sitten kutsuvieraina katsomassa elokuva LOL (joo juuri se teinileffa jossa on Miley Cyrus!). Haihattelija oli voittanut liput arvonnassa ja olin ihan superiloinen kun päätti ottaa minut mukaan. Vietettiin erinomaisen ihastuttava ilta. Elokuva oli parempi kuin olin odottanut, saatiin molemmat vielä kivat ylläripaketit joita arvottiin siellä paikan päällä (vähänkö hienoa, että molemmat saatiin sellaiset paketit!!!). Paketti sisälsi Angry Birds nameja, DVD-elokuvan sun muuta hassua LOL sälää. Ei nyt mitään hirveän kummoista, mutta olipahan ihan kiva saada pikkaisen ylimääräistä kotiin viemisiksi :)

 Ja tosiaan illalla kiiruhdin sitten vastaanottamaa uusinta neitokaistani eli Ainoa. Tätä neitiä ollaankin odoteltu jo sellaiset 5kk. Pisin odotusaika tähän mennessä :) Ja kyllä on tyttö suloinen! Pistin heti päälle tekemäni mekkosen joka vastoin odotuksiani, sopikin tytölle täydellisesti. Hyvin onnistui siis mekko ihan vain nuken  mitoilla.


Tyttö on kyllä ihan täydellinen! Ei olisi voinut olla suloisempi. Ja etenkin olen iloinen, että nuksulla on jo valmiina face-up, ettei sitä tarvitse sen enempää enää odotella.

Mutta eipä tänne taas sen kummoisempaa tällä kertaa kuulu. Nyt tekee vain mieli alkaa ommella kaikenmoisia ihanuuksia tälle uusimmalle. Saa nähdä mitä kaikkea saan taas aikaiseksi :)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Wiljan mekko.

Wiljan  keskiaikamekko melkein valmis, pakko tännekin laittaa pari kuvaa :D



perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kesäistä pörinää.

Jospa tännekin raapustelisi jotain aina välillä :D Nyt on kuntoutustuet sun muut saanut ainakin vuodeksi eteenpäin hoidettua. Ei tarvitse sitä stressata taas vähään aikaan.. Ainakaan sitten kun lekurilta on paperit tullut tänne minulle asti, jotta voin laittaa eteenpäin Varmalle. Jolla menee iloisesti taasen se 3kk ennen päätöksen tekoa.

Tänään posti toi kaksi pikku peruukkia Maisa-nukelle. Molemmat ovat vähän liian pieniä ja jää ikävästi itsetehty takaraivo näkyviin, ellei asettele kunnolla. Mutta johtuu vain siitä, että olen tehnyt takaraivon hieman liian leveäksi. Joten ei muuta kuin uuden takaraivon tekoon :D Huomatkaa miten kamerani alkaa tökkiä, auringonvalossa otetut kuvat ovat ylivaloittuneita ja jos otan ilman auringonvaloa, kuvissa näkyy vain mustaa :D Olisikohan aika ostaa uusi kamera?? Tässä nyt kuitenkin yrityksenä kuvata Maisaa punapäänä :P


Wilja-nuken keskiaikamekkokin alkaa jo näyttää mekolta :D Koristusten teko vähän ontuu koska en osaa mitään kirjoiluja sun muita. Olen vain normi ompeleella tehnyt jotain spiraaleja muistuttavia kuvioita keltaiseen mekkkoon :D Valkoiseen pitäisi tulla punaisella kirjottua punosta tai jotain... Heti  kun opin sen tekemisen kunnolla ja saan jostain vähän paksumpaa lankaa. Hiljaa hyvä tulee, yllättävän paljon duunia ihan vain nuken mekossa. Miten lie ovat keskiajalla jaksaneet tehdä samaan tyyliin ihan ihmisillekin sopivia vaatteita :D On varmaan mennyt kuukausi tai pari ainakin.