Elämä on...

Pakko kertoa, että olen nyt saanut päätökseen 30 päivän kyykkyhaasteen ja kyllä kuulkaas huomaa eron! Suosittelen ihan kaikille, ainoa hankaluus noissa kyykyissä on se, että ne alkaa käydä aikamoisen tylsäksi kun on päässyt 100 kyykkyyn asti :D On tässä se muutama kilokin tippunut, mutta pelkästään se ei selitä pepun ja reisien muodon muokkaantumista. Mitään ihmeistä ei siis ole tapahtunut, mutta huomattava muutos kylläkin. Kyykkyjä aion jatkaa edelleen, joskin painon kera. Kesälle 2017 sitten sellainen  piukea fitness peppu :D (dream on!)

Yleensä kevät saa aikaiseksi ihan älyttömän masennuksen aallon mutta tänä keväänä moista ei ole kuulunut (toistaiseksi). En ole ihan varma mistä moinen voi johtua, mutta olen ihan tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Tuntuu kuin alkaisi pikkuhiljaa heräilemään yli viiden vuoden pitkästä unesta. Mitenköhän sellaiset ystävät suhtautuvat jotka eivät ole koskaan oikein törmänneet siihen oikeaan minuun. Joskaan en nyt vielä ala juhlia, sillä masennus on siitä paska tauti, että se saattaa hetken kiusata ja päästää otteestaan kunnes sitä suistuukin vielä pahemmin radaltaan. Mutta jostain sitä energiaa on tullut vähän lisää. Olen aloittanut mm. kirjoittamisen jota rakastan, mutten ole vuosiin jaksanut pitkäjänteisesti tehdä. Nyt on jo parit fan ficit lemppari elokuvasta melkein valmiita ja lisääkin on tiedossa ihan varmasti, kunhan ensin saan nämä edelliset pois päästäni ja paperille. Mahtavinta on ollut huomata, että osaan kuin osaankin kirjoittaa fiktiivisiä tekstejä myös englannin kielellä, joka itseasiassa tuntuu jopa luonnollisemmalta kirjoittaa. Suht simppeliä tekstiähän minä kirjoitan, että mitään kovin korkealentoisia juttuja en enkuksi ole kirjoitellut. Nyt pitäisi vain keksiä joku paikka minne voisi noita kirjoituksiaan laittaa jakoon... Jos nyt kukaan haluaa meikäläisen tarinoita edes lukea, aikamoista K18 kamaa kuitenkin... :D

Olen taas löytänyt pientä iloakin tuosta liikunnasta. Minähän vihaan liikuntaa, oli se sitten melkein mitä tahansa (paitsi kamppailulajit ja uiminen jotka molemmat ovat poissa laskuista meikäläiselle nykyään). Mutta olen taas alkanut jopa kaivat juoksulenkkejäni. Parasta aikaa tyhjentää pää ja pistää musiikki kuulokkeisiin pauhaamaan, välillä tekisi kesken juoksun pistää tanssiksi :D Mutta jotain elonmerkkejä alkaa täällä päässä näkyä, sellaisia joita ei ole vuosiin näkynyt tai kuulunut. Katsotaan nyt mihin tuo uusi leikkaus johtaa, josko se toisi helpotusta elämään tai sitten vie pahemmin pimeisiin syövereihin jos se epäonnistuu. Mutta se jäänee nähtäväksi.

Tämä päivä on ihan jees päivä, mitä en olisi koskaan uskonut sanovani :D Eikä mitään erikoista ole tapahtunut. Taidanpa siis palata hetkeksi mielikuvitusmaailmaani komeiden miesten saartamaksi, kyllä kirjoittaminen on hyvää terapiaa :D